Sokeriteollisuuden korruptio vähärasvaisuus- ja kolesterolimyyttiä synnyttämässä

Kuvittelepa aikakone, joka vie sinut takaisin 1960-luvulle – minihameiden, Beatlesin ja kylmän sodan kukoistuskauteen. Mutta kaiken tämän nostalgisen tähtipölyn keskellä piilee myös sokerilla kuorrutettu salaisuus, jonka karvas totuus on alkanut paljastua vasta hiljattain.

Yhden tämän salaisuuden osasista paljastaa JAMA Internal Medicine -lehden julkaisu, joka valottaa, miten sokeriteollisuus sujautti tutkijoille hieman hilloa, jotta rasvat saataisiin näyttämään ravitsemuksen roistoilta. Mainittakoon, että kyseessä ei siis ole mikään pahainen lööppilehti, vaan alansa parhaimmistoa oleva tieteellinen julkaisu.

Vuonna 2016 JAMA:ssa ilmestynyt tieteellinen artikkeli "Sugar Industry and Coronary Heart Disease Research" todistaa tahmeanhähmäisen tarinan, jossa sokeri sai puhtaat, valkoiset paperit mutta rasvat sen sijaan leimattiin sydäntautien syypäiksi.

Tämä tositarina ei ole vain kertomus tieteellisestä voitelusta, vaan myös muistutus siitä, kuinka raha ja imelät lupaukset voivat joskus ohjata terveyskeskustelua niin, että totuus jää sivuun kuin kuiva kakkupala teekupin reunalle. 

Käydään JAMA:n artikkelin pääkohdat läpi (toivottavasti!) selvällä suomen kielellä. Otetaan suurennuslasi käteen ja tarkastellaan, kuinka sokeriteollisuuden korruptio on muokannut käsitystämme terveellisestä ruokavaliosta.

Valmistaudu ravistelemaan uskomuksiasi ja maistamaan tieteen karvas, todellinen maku – totuus voi olla yhtä epäuskottava kuin saada tietää lapsena, että joulupukki ei toimitakaan joululahjoja, vaan vanhemmat ovatkin piilottaneet lahjat, hieman niin kuin sokeriteollisuus piilotteli tutkimusrahojaan.

JAMA:n artikkelin tutkimusmetodit ja sukellus arkistojen aarteisiin

JAMA:n artikkelin kirjoittaneet tutkijat Kearns et al sukelsivat historian hämärien arkistojen uumeniin. Salapoliisin tavoin he penkoivat läpi 319 dokumenttia, yhteensä 1 551 sivua, tarinaa sokeriteollisuuden äänitorven Sokeritutkimussäätiön (Sugar Research Foundation; SRF) ja professori Roger Adamsin välisestä kirjeenvaihdosta. Adams oli SRF:n tieteellisen neuvottelukunnan jäsen tuohon aikaan.

Kearns ja kumppanit eivät tyytyneet tähän, vaan kaivoivat lisäksi esiin myös 27 dokumenttia (31 sivua), jotka kertoivat SRF:n ja ravitsemustieteen professori D. Mark Hegstedin välisestä kirjeenvaihdosta, kun hän oli osallisena SRF:n ensimmäisessä sydän- ja verisuonitautien tutkimusprojektissa Harvardin yliopistossa vuosina 1965–1966.

Eivätkä tutkijat tyytyneet vain kirjeisiin! He penkoivat läpi myös vanhat vuosikertomukset, symposiumien pöytäkirjat ja sisäiset tutkimusarviot, jotka olivat piilossa maailman kirjastoissa. He tutkivat, kuinka 1950- ja 1960-luvuilla käytiin kädenvääntöä siitä, mitkä ruokavaliotekijät saattavat aiheuttaa koko ajan yleistyviä sydän- ja verisuonitauteja, ja kaivoivat esiin vanhoja raportteja ja lausuntoja, joita olivat rustanneet niin Yhdysvaltain kansallinen tiedeakatemia, kansanterveyslaitos, Amerikan sydänliitto kuin Amerikan lääkäriliittokin.

Tämä salapoliisityö on koottu kronologiseksi narratiiviksi, joka valottaa sokerin ja tieteen katkeransuloista suhdetta – JAMA:n artikkeli on aikajärjestyksessä etenevä tarina, joka paljastaa pienen osan siitä, miten sokeriteollisuus on ohjaillut tieteellisiä keskusteluja ja ravitsemustutkimusta.

Sokeriteollisuuden päämäärä: vähemmän rasvaa, sokeria lisää

Vuonna 1954 Sokeritutkimussäätiön (SRF) presidentti Henry Hass heilautti taikasauvaa ja loihti esiin suunnitelman, joka saisi sokerin käyttömäärät nousukiitoon: vähemmän rasvaa ja enemmän sokeria amerikkalaisten lautasille! Hänen puheensa "What's New in Sugar Research" sokeriteollisuuden edustajille maalaili illusiota, jossa rasvainen ruoka ja kolesteroli on syypää tukkeutuneisiin suoniin ja sydänvaivoihin. Hän väitti, että jos keski-ikäinen jenkki vaihtaisi rasvaiset ribsit salaattiin, veren kolesterolitasot tippuisivat viidessä päivässä ihanteellisiksi.

Ja siinäpä se! Mikäli sokeriteollisuus onnistuisi houkuttelemaan ihmiset syömään vähemmän rasvaa ja enemmän hiilihydraatteja, sokeri säilyttäisi osuutensa markkinoilla. Sokerinkulutus vieläpä nousisi kolmanneksella – mikä tietenkin olisi "valtava parannus yleiseen terveyteen". Tai näin Hass ainakin antoi rahankiilto silmissään ymmärtää.

Tämän vision saavuttamiseksi sokeriteollisuus sijoitti myöhemmin huimat 600 000 dollaria (joka vastaisi 5,3 miljoonaa dollaria vuoden 2016 rahassa) kouluttaakseen "ihmisiä, joilla ei ollut hajuakaan biokemiasta, uskomaan, että sokeri pitää jokaisen ihmisen hengissä ja antaa energiaa päivittäisiin haasteisiin". Sokerin makea voittokulku oli valmis alkamaan.

Hälyttäviä todisteita sokerin ja kolesteroliarvojen nousun yhteydestä

Vuonna 1962 SRF:n edustajat rypistelivät otsiansa kuullessaan tutkimustuloksia, joissa vihjailtiin, että vähärasvainen mutta sokeripitoinen ruokavalio saattaisi nostaa veren kolesterolitasoja. Marraskuussa 1962 säätiön neuvoa-antavan asiantuntijaryhmän kokouksessa pohdittiin Amerikan lääkäriliiton Elintarvike- ja ravitsemusneuvoston raporttia "The Regulation of Dietary Fat", joka SRF:n mielestä vihjaili, että hiilihydraattien laatu saattaisi vaikuttaa seerumin kolesterolin muodostumiseen. Asiantuntijaryhmä päätti, että sydän- ja verisuonitautien tutkimuskehitystä tulee tarkkailla kuin haukka.

Joulukuussa 1964 SRF:n varapresidentti ja tutkimusjohtaja John Hickson ilmoitti huolestuneena alakomitealle, että uudet sydäntautitutkimukset olivat ”huolestuttavia”: laboratorioista, jotka olivat enemmän tai vähemmän arvostettuja, tulvi raportteja, joiden mukaan sokeri ei ehkä ollutkaan niin toivottava energianlähde kuin muut hiilihydraatit – esimerkiksi brittiläinen fysiologi John Yudkin (kenestä olen kirjoittanut kirjassani Parantava ketoosi) oli jo vuodesta 1957 kyseenalaistanut väitteet, joiden mukaan tyydyttynyt rasva olisi sydäntautien pääsyyllinen, ja ehdottanut, että myös sakkaroosi (normisokeri) saattaisi olla vähintään yhtä tärkeä tekijä.

Hickson ehdotti, että SRF voisi aloittaa ”merkittävän ohjelman" Yudkinin ja muiden sokerin vastustajien asenteiden muuttamiseksi. Hän suositteli mielipidetutkimuksen tekemistä selvittääkseen, mitä yleisön käsityksiä tulisi vahvistaa ja mitä vastaan taistella SRF:n tutkimus-, tiedotus- ja lainsäädäntöohjelmien kautta.

Lisäksi hän ehdotti symposiumin järjestämistä. Siinä sokerin vastustajat voitaisiin tuoda alan vertaisten eteen ja näin paljastaa heidän ”virheelliset” käsityksensä. Lopuksi hän ehdotti, että SRF rahoittaisi sydäntautitutkimusta: "Näyttää olevan kysymys siitä, johtuvatko sydäntautia lisäävät vaikutukset hiilihydraatista vai muusta ravintoaineiden epätasapainosta. Meidän tulisi huolellisesti tarkastella raportteja, mahdollisesti ravitsemusasiantuntijoiden komitean kanssa; katsoa, missä kohdin kokeiluissa on heikkouksia, ja toistaa tutkimukset asianmukaisin korjauksin. Sitten voimme julkaista tiedot ja kumota vastustajamme."

Vuonna 1965 SRF pyysi Fredrick Starea, Harvardin yliopiston kansanterveyden ravitsemusosaston puheenjohtajaa, liittymään sen neuvoa-antavaan asiantuntijaryhmään, SAB:hen, ad hoc -jäsenenä. Stare oli kova nimi sydäntautien ravitsemuksellisten syiden salapoliisityössä ja oli antanut viisaita neuvojaan NAS:lle, National Heart Institutille ja AHA:lle, puhumattakaan elintarvikeyhtiöistä ja muista kaupallisista instansseista. Staren teollisuusmyönteiset kannat ja rahalliset kytkökset eivät joutuneet syyniin ennen kuin vasta 1970-luvulla, jolloin niitä alettiin tarkastella kulmakarvoja rypistellen.

Sokerin yhteys korkeisiin veren triglyseridiarvoihin

1.7.1965 SRF:n Hickson piipahti moikkaamassa aiemmin mainittua herra Hegstediä. Hän oli yksi Staren osaston tutkijoista, jotka Annals of Internal Medicine -lehden kesäkuussa 1965 julkaistujen artikkeleiden jälkeen linkittivät sokerin sydän- ja verisuonitauteihin. Kaksi lehdessä julkaistua juttua väitti, että verensokeri olisi parempi ennustaja valtimonkovettumataudille kuin kolesterolitason tai verenpaineen mittaaminen. 

Kolmas lehden artikkeli totesi, että sakkaroosi (valkoinen normisokeri), ennemmin kuin tärkkelys, pahensi hiilihydraattien aiheuttamaa hypertriglyseridemiaa (eli korkeita veren triglyseridiarvoja) ja heitti ilmoille ajatuksen, että "ehkä fruktoosi, joka on osa sakkaroosia muttei tärkkelystä, oli pääsyyllinen." Asiaan liittyvä lehden pääkirjoitus korosti, että nämä löydökset vahvistivat Yudkinin tutkimusta ja että jos kohonneet seerumin triglyseriditasot olivat sydän- ja verisuonitautien riskitekijä, niin "sakkaroosi on ehdottomasti aterogeeninen" (valtimonkovettumatautia tuottava). 

11.7.1965 New York Herald Tribune julkaisi kokosivun artikkelin näistä Annalsin artikkeleista julistaen, että uusi tutkimus "uhkasi solmia koko homman [ruokavalion ja sydäntautien] langanpäät yhteen." Jutussa selitettiin, että vaikka sokerin ja valtimonkovettumataudin yhteys oli aiemmin ajateltu vain teoreettiseksi ja sitä tuki vain rajallinen määrä tutkimuksia, uusi tutkimus antoi lisäpontta väitteelle, että sokeri lisää sydänkohtausten riskiä.

SRF rahoittaa Projekti 226:a: Kirjallisuuskatsaus sokerista, rasvoista ja sydäntaudeista

Kaksi päivää Tribune-lehden jutun jälkeen, 13.7.1965, SRF:n ylin neuvosto antoi vihreää valoa Projektille 226, joka oli kirjallisuuskatsaus aiheesta "Hiilihydraatit ja kolesteroliaineenvaihdunta". Sen tekivät tutkijat Hegsted ja Robert McGandy Staren valvovan silmän alla.

Tutkijoiden mielen muuttamiseen tarvittiin rahaa: alkuperäinen tarjous oli Hegstedille 500 dollaria (joka vastaa noin 3 800 dollaria vuoden 2016 rahassa) ja McGandylle 1 000 dollaria (noin 7 500 dollaria vuoden 2016 rahassa), "puolet maksetaan, kun aloitat työt projektin parissa ja loput, kun ilmoitat minulle, että artikkeli on hyväksytty julkaistavaksi", kävi Staren käsky.

Lopulta SRF latasi pöytään 6 500 taalaa (joka on noin 48 900 taalaa vuoden 2016 rahassa) "artikkelista, joka arvioi useita tutkimuksia, jotka löysivät sakkaroosista ja erityisesti fruktoosista jotain erityistä aineenvaihdunnallista vaaraa."

23.7.1965 Hegsted pyysi Hicksonilta artikkeleita, jotka olisivat relevantteja katsaukseen. Useimmat Hicksonin lähettämistä artikkeleista sisälsivät tuloksia, jotka olisivat voineet uhata sokerinmyyntiä, mikä vihjaa siihen, että teollisuus odotti kirjoittajien kritisoivan niitä. Hickson lähetti myös Tribune-lehden artikkelin ja kirjeen toimittajalle, joka kritisoi tutkimuksia, jotka kyseenalaistivat maissiöljyn terapeuttisen arvon.

30.7.1965 Hickson korosti Hegstedille, että SRF:lla on motiivi tutkimuksen rahoittamiseen: "Meitä kiinnostavat erityisesti ravitsemusväitteet, joissa väitetään, että sokerin hiilihydraatit vaikuttavat aineenvaihduntaan ja luovat sellaisia ongelmia, jotka ennen syydettiin rasvan niskoille. Jos tämä juttu hukkuu yleisten jaarittelujen ja arvioiden alle, niin kyllä harmittaisi".

Vastauksessaan Hegsted vakuutti Hicksonille tyyliin: "Täysin hiffattu mitä te siellä sokeriklubilla haluatte. Me pidämme hiilarit tikunnokassa ja esittelemme ne niin hyviksinä kuin osaamme".

Yhdeksän kuukautta projektin aloittamisen jälkeen, huhtikuussa 1966, Hegsted ilmoitti SRF:lle, että kirjallisuuskatsauksen valmistuminen viivästyy, koska uusi todistusaineisto yhdisti sokerin sydän- ja verisuonitauteihin: "Joka kerta, kun Iowa-ryhmä läväyttää ilmoille tutkimuksen, meidän on pakko uudistaa osio ja kirjoittaa vastaisku". Tuo "Iowa-ryhmä" tarkoitti tutkijoita Alfredo Lopez, Robert Hodges ja Willard Krehl, jotka olivat raportoineet sokerin kulutuksen ja korkeiden seerumin kolesterolitasojen välisestä yhteydestä.

Ei ole ihan selvää, kommentoiko SRF tai muokkasiko se katsauksen luonnoksia. Mutta 6.9.1966 Hickson kysyi Hegstediltä, "Saanko piakkoin toisen kopion luonnoksesta?" mikä vihjaa, että Hickson oli jotenkin sekaantunut hommaan.

Hegsted vastasi 29.9. "Odotan saavani sen sinulle viikon tai parin sisään." Hickson sai lopullisen luonnoksen käsiinsä 25.10.1966, muutama päivä ennen kuin Hegsted aikoi lähettää sen julkaisua varten. 

2.11. Hickson ilmoitti Hegstedille, "Voin vakuuttaa sinulle, että tämä on juuri sitä mitä ajattelimme, ja odotamme innokkaasti sen ilmestymistä painosta".

Projekti 226:n julkistus

Projekti 226 synnytti kaksiosaisen kirjallisuuskatsauksen, jonka tekivät McGandy, Hegsted ja Stare nimellä "Ruokavalion rasvat, hiilihydraatit ja valtimonkovettumatauti", ja se julkaistiin New England Journal of Medicinessä (NEJM) vuonna 1967. Tutkijoiden kokeellisen tutkimuksen rahoitus, niin teollisuuden kuin muunkin, kerrottiin julkisesti, mutta SRF:n rahoituksesta ja osallistumisesta katsaukseen ei mainittu sanallakaan. (Sokeriteollisuuden piilottelua siis, josta alussa puhuin.) 

Katsauksessa raportoitu todistusaineisto koski kahta kysymystä: 1) Aiheuttaako amerikkalaisten ruokavalion korkea sokeripitoisuus sydän- ja verisuonitauteja? ja 2) Kuinka tehokkaita sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä ovat ruokavalion sokerin tai tyydyttyneen rasvan määrää muokkaavat toimenpiteet? 

Katsaus päätyi siihen, että "ei ole epäilystäkään" siitä, että ainoa tarvittava ruokavalioon liittyvä toimenpide sydän- ja verisuonitautien ehkäisemiseksi oli vähentää ruokavalion kolesterolia ja korvata tyydyttynyt rasva monityydyttymättömällä rasvalla amerikkalaisessa ruokavaliossa. (Nyt, jos koskaan, pitäisi hälytyskellojen alkaa soida!)

Amerikkalaisen ruokavalion sokerisuus ja sydänsairaudet

Projekti 226:n tuottama katsaus pakkasi yhteen tuloksia epidemiologisista, kokeellisista ja mekanistisista tutkimuksista, jotka tarkastelivat sokerin osaa sydän- ja verisuonitautien synnyssä.

Projekti 226:n katsaus huipentui arvosteluun yksittäisten tutkimusten laadusta mukaan lukien Yudkinin ja Iowa-ryhmän työt. Nämä tutkijat SRF oli siis tunnistanut uhkaaviksi ennen katsauksen aloittamista ja sen valmistelun aikana käydyssä kirjeenvaihdossa. Katsaus vähätteli näiden herrojen tutkimuksia sillä perusteella, että ne sisälsivät kyseenalaisia tietoja tai virheellisiä tulkintoja. Se kyseenalaisti, olivatko kokonaiset todistusaineistoluokat edes relevantteja.

Katsaus sivuutti epidemiologiset todisteet ruokavalion aiheuttamien sydän- ja verisuonitautien tunnistamisessa monien tekijöiden sekaannuksen vuoksi sekä kokeelliset todisteet lyhytaikaisista tutkimuksista, joissa käytettiin suuria sakkaroosiannoksia, koska ne eivät olleet verrattavissa määriin, joita tyypillinen amerikkalainen nautti ruokavaliossaan.

Se vähätteli mekanistisia tutkimuksia, jotka oli tehty fruktoosilla tai glukoosilla, ei sakkaroosilla, sekä eläinkokeiden perusteella saatuja todisteita, joissa rotille syötettiin vähärasvaista ruokaa – jollaista ihminen ei kuulemma syö.

Kaiken kaikkiaan katsaus keskittyi mahdolliseen yksittäisten tutkimusten ja todistusaineiston vinoumiin ennemmin kuin tutkimusten väliseen johdonmukaisuuteen ja epidemiologisten, kokeellisten sekä mekanististen todisteiden yhtenäisyyteen.

Erilaisten ruokavaliomuutosten teho sydäntautien ehkäisyssä – vertaileva tutkimus

New England Journal of Medicine -lehden katsaus tiivisti ihmisten satunnaistettujen vertailukokeiden (RCT) tuloksia, jotka arvioivat sokerin vaikutusta seerumin kolesterolin ja triglyseridien tasoihin terveillä, sekä henkilöillä, joiden triglyseridit ovat korkella, ja lisäksi rasvan vaikutusta seerumin kolesterolitasoihin terveillä henkilöillä. 

Tutkimusarvio vihjaili, että vain ne tutkimukset, jotka käyttivät seerumin kolesterolitasoa sydän- ja verisuonitautien riskimittarina, kelpaavat mittatikuiksi vertailtaessa sakkaroosin ja rasvan välienselvittelyä.

Yllättävää kyllä (tai sitten ei!), katsaus raportoi vain muutamia tutkimusominaisuuksia – eikä lainkaan määrällisiä tuloksia – rasvainterventioiden RCT-tutkimusten yhteenvedossa toisin kuin sokeri-interventioiden RCT-tutkimusten yhteenvedossa.

Tarkasteltaessa alkuperäisiä kliinisiä tutkimuksia, jotka oli siteerattu tukemaan ruokavalion kolesterolin vähentämistä ja tyydyttyneen rasvan korvaamista monityydyttymättömällä, paljastuu, että ne eivät olleet kovin hyvin kontrolloituja. Vain yksi RCT, jonka suoritti itse Hegsted ja kumppanit, päätyi siihen tulokseen, että ruokavalion kolesterolin vähentäminen ja ruokavalion tyydyttyneiden rasvojen korvaaminen monityydyttymättömillä paransi huomattavasti seerumin kolesterolitasoja. 

Vaikka katsaus aiemmin väitti, että epidemiologiset todisteet olivat merkityksettömiä määritettäessä sydän- ja verisuonitautien ravitsemuksellisia syitä, se kuitenkin vihjasi, että epidemiologiset todisteet osoittivat ruokavalion kolesterolin ja tyydyttyneen rasvan olevan sydän- ja verisuonitautien pääasiallisia ravitsemuksellisia syitä. (Oho, mitenkäs ne säännöt noin yhtäkkiä muuttuivat!)

Lopuksi arvostelu hehkutti monityydyttymättömiä rasvoja kuin uusinta dieettihittiä, korostaen että ne olivat helposti saatavilla ja ihmiset varmasti vaihtaisivat tyydyttyneet rasvat monityydyttymättömiin ilomielin. (Varmaan tiedätkin jo kantani monityydyttymättömiin rasvoihin.)

Tutkijoiden mietteitä asiasta

Nämä sisäpiirin paperit paljastavat, että SRF pisti vuonna 1965 pystyyn sydän- ja verisuonitautitutkimuksen sokerimarkkinoiden varjelemiseksi. Sen ensimmäinen projekti, kirjallisuuskatsaus, julkaistiin NEJM:ssä (New England Journal of Medicine) vuonna 1967 ilman, että kukaan vihelsi peliä poikki paljastamalla sokeriteollisuuden rahoitusta tai roolia asiaan.

NEJM:n katsaus oli kuin sokeriteollisuuden tilaustyö, joka väitti, että epidemiologiset, eläin- ja mekanistiset tutkimukset, jotka yhdistivät sakkaroosin ja sydäntaudit, olivat niin rajallisia, että ne voisi sujauttaa maton alle eikä niitä pitäisi ottaa huomioon, kun arvioidaan sokerin riskejä sydänterveyden särkijänä.

Sen sijaan katsaus väitti, että ainoa todistusaineisto, joka tarvittiin antamaan kiveen kirjoitettu vastaus siihen, miten amerikkalaista ruokavaliota pitäisi muuttaa sydän- ja verisuonitautien estämiseksi, olivat RCT:t, jotka käyttivät ainoastaan seerumin kolesterolitasoa sydän- ja verisuonitautien biologisena markkerina. Nämä RCT:t saivat amerikkalaisen hiilareilla kyllästetyn ruokavalion näyttämään vaarattomalta verrattuna siihen, jos koko todistusaineisto olisi otettu huomioon.

NEJM:n katsauksen jälkimainingeissa sokeriteollisuus jatkoi sydän- ja verisuonitautien sekä muiden kroonisten sairauksien tutkimuksen rahoittamista kuin olisi ollut kyseessä teollisuuden puolustuksen kulmakivi tai parhaimmillaan järeä tukijalka. 

Esimerkiksi vuonna 1971 sokeriteollisuus ohjasi National Institute of Dental Researchin (Kansallinen hammastutkimusinstituutti) kansallista karieksentorjuntaohjelmaa niin, että painopiste siirtyi pois sokerin rajoittamisesta ja kohti muita interventioita – vähän niin kuin ohjaamaan huomio pois sokerikuorrutetusta donitsista kohti sen reikää. 

Teollisuus tilasi katsauksen nimeltä "Sokeri ihmisen ruokavaliossa", jolle se antoi kunniamaininnan – ei pelkästään muiden teollisuuden kikkailujen ohella, vaan myös siksi, että se vaikutti Yhdysvaltain Elintarvike- ja lääkeviraston (FDA) vuoden 1976 suotuisaan arvioon sokerin turvallisuudesta.

Nämä löydökset, JAMA:n artikkelin tutkijoiden ja nykyiset Sokeriyhdistyksen kriittiset kommentit todisteista, jotka yhdistävät sokerin sydän- ja verisuonitauteihin, vihjaavat, että teollisuudella saattaa olla pitkä historia Amerikan (ja lopulta koko maailman) terveyspolitiikan ohjailussa.

Tämä historiallinen kertomus teollisuuden ponnisteluista näyttää, kuinka tärkeää on, että tutkimuksia tekevät henkilöt, joilla ei ole omia lehmänkauppoja pelissä, ja kuinka rahan alkuperän paljastaminen on äärimmäisen olennaista. Tieteelliset katsaukset muovaavat politiikkakeskusteluja, tulevia tutkimuksia ja virastojen rahoitusprioriteetteja kuin käsikirjoittajat seuraavan kauden hittisarjaa. 

NEJM on vaatinut kirjoittajia paljastamaan kaikki eturistiriidat jo vuodesta 1984 lähtien, ja eturistiriitojen paljastamiskäytännöt ovat levinneet sen jälkeen, kun sokeriteollisuus pisti pystyyn sydän- ja verisuonitautien tutkimusohjelmansa. Se, kestävätkö nykyiset eturistiriitakäytännöt teollisuuden taloudellisia etuja vastaan, on edelleen yhtä epäselvää kuin yrittäisi selvittää, onko karkkipussissa enemmän punaisia vai vihreitä karkkeja pelkästään tunnustelemalla.

Monet teollisuudenalat rahoittavat tutkimusta vaikuttaakseen arvioihin tuotteidensa riskeistä ja hyödyistä, vähän kuin olisivat taikureita, jotka yrittävät saada yleisön näkemään vain magiikan eikä sitä, mitä tapahtuu selän takana. Teollisuuden sponsoroinnin vaikutus ravitsemustutkimukseen on saamassa yhä enemmän huomiota.

Yleisölle tarkoittamattomien dokumenttien saatavuus on antanut kansanterveysyhteisölle ennennäkemättömän kurkistusaukon teollisuuden motiiveihin, strategioihin, taktiikoihin ja tietoihin, jotka on suunniteltu suojelemaan yrityksiä oikeudenkäynneiltä ja sääntelyltä.

Tämä oivallus on ollut merkittävä tekijä maailmanlaajuisten tupakanvastaisen politiikan menestyksen takana. Tämän JAMA:n artikkelin tutkijoiden analyysi ehdottaa, että sokeriteollisuuden asiakirjoja hyödyntävä tutkimus voi valaista terveysyhteisöä siitä, kuinka vastata tämän teollisuudenalan strategioihin ja taktiikoihin, jotka pyrkivät hallitsemaan tietoa sokerin haitallisista terveysvaikutuksista.

Kearnsin ja kumppaneiden tutkimuksen rajoitteista

Roger Adamsin paperit ja muut tutkimuksessa käytetyt dokumentit tarjoavat vain pienen kurkistusaukon yhden sokeriteollisuuden kauppajärjestön toimintaan; siksi on vaikea varmistaa, että kerätyt dokumentit edustavat kattavasti SRF:n sisäisiä materiaaleja liittyen Projekti 226:een 1950- ja 1960-luvuilta tai että jokaiselle tietolähteelle on annettu asianmukainen painoarvo.

Ei ole suoraa todistusaineistoa siitä, että sokeriteollisuus olisi kirjoittanut tai muuttanut NEJM:n katsauskäsikirjoitusta; todisteet siitä, että teollisuus muokkasi katsauksen johtopäätöksiä, ovat epäsuoria. Tutkijat eivät analysoineet muiden järjestöjen, ravitsemusasiantuntijoiden tai elintarviketeollisuuksien roolia, jotka puolustivat käsitystä, että tyydyttynyt rasva ja ruokavalion kolesteroli olivat sydäntautien tärkeimmät ruokavalioon liittyvät syyt. Tutkijat eivät voineet haastatella tuon historiallisen jakson avainhenkilöitä, koska he ovat jo kuolleet.

Tutkimuksen loppupäätelmiä

Tämä tutkimus vihjaa, että sokeriteollisuus rahoitti ensimmäisen sydän- ja verisuonitautien tutkimusprojektinsa vuonna 1965, jotta voitaisiin vähätellä varhaisia varoitusmerkkejä siitä, että sokerin nauttiminen on sydäntautien riskitekijä. Vuoteen 2016 mennessä monet viralliset tahot olivat jo tosin alkaneet julistaa sokerin rajoittamispolitiikkaa.

Silti sydäntautiriskiä ei johdonmukaisesti mainita lisätyn sokerin kulutuksen terveyshaittana. Koska sydäntaudit ovat johtava kuolinsyy maailmanlaajuisesti, terveysyhteisön tulisi varmistaa, että tautiriski arvioidaan tulevaisuudessa sokerinkulutuksen riskiarvioinneissa.

Päätöksentekokomiteoiden tulisi harkita vähemmän painoarvon antamista elintarviketeollisuuden rahoittamille tutkimuksille ja sisällyttää mekanistisia ja eläintutkimuksia sekä tutkimuksia, jotka arvioivat lisättyjen sokerien vaikutusta useisiin sydäntautien biomarkkereihin ja taudin kehittymiseen.

Mitä JAMA:n artikkelista jäi käteen:

• Sokeriteollisuus on historiallisesti rahoittanut tutkimuksia, jotka pyrkivät vähättelemään sokerinkulutuksen ja sydän- ja verisuonitautien välistä yhteyttä.
• 1960-luvulla Sokeritutkimussäätiö SRF maksoi vuoden 2016 rahassa 48 900 dollaria tutkijoille artikkelista, jossa sokerin vaaroja peiteltiin ja lakaistiin maton alle.
• Tämän jälkeen Sokeritutkimussäätiö kulutti 5,3 miljoonaa dollaria (vuoden 2016 rahassa) kouluttaakseen "ihmisiä, joilla ei ollut hajuakaan biokemiasta, uskomaan, että sokeri pitää jokaisen ihmisen hengissä ja antaa energiaa päivittäisiin haasteisiin".
• Vaikka lisätyn sokerin kulutus on tunnistettu terveysriskiksi, sokerin yhteyttä sydäntautiriskiin ei ole aina korostettu selkeästi sokerinrajoittamispolitiikassa.
• Poliittisten päätöstentekijöiden tulisi suhtautua kriittisesti elintarviketeollisuuden rahoittamiin tutkimuksiin ja laajentaa tutkimuspohjaa kattamaan myös mekanistiset, eläinkokeelliset ja monipuoliset biomarkkeritutkimukset.

Omia mietteitäni

JAMA:n artikkeli paljastaa selkeästi, kuinka sokeriteollisuus korruptoi ravitsemustiedettä ja ennen kaikkea ravitsemussuosituksia. On aivan selvää, että kyseessä on vain jäävuoren huippu. Ravitsemussuosituksia ovat korruptoineet muutkin tahot, niistä toki aion kirjoittaa lisää tulevaisuudessa.

JAMA:n artikkelissa tosin sorruttiin sanan "riski" käyttöön. Se, että jokin on riski jollekin tarkoittaa sitä, että syy-seuraussuhde täytyy olla olemassa. Kuitenkin kun puhutaan niinkin kompleksisessta olennosta kuin ihminen, ei ole mahdollista osoittaa, että mikään ruokavalio tai yksittäinen ruoka-aine — tai mikään elämäntapa — olisi riski yhtään millekään sairaudelle. Tämä on yksinkertaisesti mahdotonta. Sanalla "riski" tosin pelataan hyvin yleisesti ravitsemusaiheisissa tutkimuksissa.

Olen kuitenkin erittäin positiivisesti yllättynyt, että myös ravitsemusasioissa teollisuuden ja muiden instanssien korruptio alkaa tulla vähitellen esiin. Se tosin jää nähtäväksi, koska tämä alkaa vaikuttaa konkreettisella tasolla, eli virallisissa ravitsemussuosituksissa ja siinä, miten yksityinen ja julkinen terveydenhoito meitä neuvoo ruokavalioasioissa.

Epäilen, että lääketehtaiden ja isojen ruokafirmojen rahaa on mukana liikaa, jotta muutosta tapahtuu ihan äkkiä. Sitä odotellessa kukin voi ottaa itse vastuun omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan ennemmin kuin kuuntelee ulkoisia ohjeita ja käskyjä.

Missionani onkin paljastaa nykyisiin järjettömiin ravitsemussuosituksiin johtaneet tieteellisesti pätemättömät syyt ja korruptio. Raha ja uskonto ovat virallisissa ravitsemussuosituksissakin olleet kantavia tekijöitä – ja tällä yhdistelmällä meidän henkemme on saatettu vaaraan.

Haluan myös tarjota sinulle hyvinvointiasi oikeasti edistävät tuotteet – ja ne löydät täältä Ellin keittiön verkkokaupasta.